Pehmoisia tonttuja

You are currently viewing Pehmoisia tonttuja
tonttu_kartio-Havinan

Pehmoiset tontut ovat olleet pohdinnassa jo muutaman viikon, onneksi pääsi alkuun vielä ennen joulua! Suoraan sanottuna tarkoituksena on, että punainen tilkkuvakka pienentyisi, eli nyt tontut pukeutuvat punaisiin vaihteleviin kuoseihin. Halusin myös jotain tuiki yksinkertaista, mistä asian ydin (tonttuus!) ilmenee sen kummemmin ihmettelemättä. Kuten kuvasta näkyy, ensimmäinen luonnostelu ihan mille vaan tilkulle, ja kasvoja vähän piirtelin tussilla. Seuraavaksi kuosit mukaan, parta, kasvot, täytteet ja ripustusnauhat, onko niitä, joo no jotain aina löytyy .. Muutaman pikkutontun jälkeen huomasin, että korkeampi tonttu on ehdottomasti paikallaan. Hänelle laitoin myös ripustuksen hiipannokkaan, mutta myös pohjan valmistan niin että hän pysyy tukevasti pystyssä. Sisälle pehmeät täytteet, parran sukimista,  helmisilmät ja puuhelminenu paikalleen, ja se on siinä, toivottavasti pidätte pehmoisista kartiotontuista!

Pikkutontut kiikkuvat mielellään joulukuusessa tai vastaavassa joulupuussa, ikkunakoristeena, paketin koristeena tai ihan missä vaan. Isompi tonttu jaksaa seistä päivät pitkät ja ihailla jouluista kotia..

Vastaa