www.havinan.fi

You are currently viewing www.havinan.fi

Suunnitellessani yrityksen perustamista, nimen pohtiminen tietenkin alkoi ihan siinä samassa tuokiossa. Havinan nimi ei mitenkään ollut heti mielessä. Pyörittelin kaikenlaista, vokaalit, konsonantit, erisnimet ja yleisnimet vain vilisivät.

Niihin aikoihin kävelin usein lähellä olevassa metsässä. Se on mieluinen paikka, riittävän iso, jotta saa kivan lenkin, mutta niin pieni että huonolla suuntavaistolla raskautettu ei siellä pysty eksymään (paitsi jos lähtee sinne ihan ison metsän suuntaan…)

Haapa on puu, josta pidän: se kasvaa korkeaksi ja pitää rauhoittavaa ääntä, kun tuuli hiljalleen kuljeksii läpi lehdistön. Havinaa… eli Havina. Mutta se nimi oli varattu. Siispä: Havinan.

Ystäväni Anna teki tänä keväänä logon Havinalle piirrokseni mukaan. Pidän siitä: pehmeät pyöreät muodot, puunlehtiä, kaunis H alussa ja vihreä väri on juuri oikea sekoitus oliivinvihreää ja seladonvihreää.

Anna on lahjakas graafikko, suunnittelija ja kirjankuvittaja Lieka Oy:ssä. Hänen ja Liekan muiden suunnittelijoiden tuotteita voi katsella www.camala-store.fi.

Vastaa